mankkaa-logo-osoitteella
plantagen_03

liity-seuraamme

 

liity-kannatusjaseneksi

 

Joukkue-uutiset

28 huhtikuu 2013, 18.23
Mimmileijonat
Hyvä oli keli ja niin oli pelitkin. Pienestä on jalkapallo kiinni, se tuli taas todistettua. Mimmileijona oli huomattavasti pirteämmällä jalalla liikkeellä kuin eilen jolloin jo mitali varmistettiin. Nyt tuli vastaan
27 huhtikuu 2013, 23.32
Mimmileijonat
Perjantaina alkoi 2. Tason sarja HJK:n vieraana. Hieman loukkaantumisista kärsittiin, samoin oli Klubilla hieman vajausta, mutta hoidettiin homma himaan kuitenkin selkeästi. Alissa veti ensimmäisellä minuutilla huikean
14 huhtikuu 2013, 13.37
Mimmileijonat
Ja taas on kevätkausi alkanut. Ensimmäinen ulkoturnaus oli tosia-asia, ja Jellona matkasi Veikkolaan pelaamaan kauden ensimmäistä ulkoturneeta. Turnaus alkoi mielenkiintoisella vastustajalla, ja 10 minuuttia pelattuaan, oli
15 helmikuu 2013, 19.15
Mimmileijonat
Leijonalla on flunssa. Sen verta oli puolikuntoinen ote alussa Leijonalla. Peli ei sentään ollut aivan umpisurkeaa, ja fudiksen näköistä. Mutta kyllä oli sen verta uninen vastustajakin, joka otti toki revanssin viime
10 helmikuu 2013, 01.29
Mimmileijonat
Ja tuomisina kotiin kaksi päänahkaa erittäin kovalta porukalta eli LPS:ltä, heti ensivisiitiltä Suomen jalkapallon ykkösharjoituspaikasta. LPS vietti leiriä Eerikkilässä ja oli kutsunut kahden joukkueen voimin Leijonat
MIMMILEIJONAT PRONSSILLE MYLLYPUROSSA!
28.04.2013 18:23

Hyvä oli keli ja niin oli pelitkin. Pienestä on jalkapallo kiinni, se tuli taas todistettua. Mimmileijona oli huomattavasti pirteämmällä jalalla liikkeellä kuin eilen jolloin jo mitali varmistettiin. Nyt tuli vastaan Ilves, jossa näytti olevan useampi kaveri tämän aamun Talvisarjafinaalivoittajajoukkueesta. Oli todella taitavaa tyttöä liikkeellä. Leveä on materiaali Ipalla, kun toinen joukkue oli toisessa sarjassa myös mitalipeleissä.

Ipa oli hyvä, Mimmileijona myös. Harmittavasti ekassa erässä kerran uinahti keskusta vapaaksi ja jäätävä rankaisu tuli välittömästi. Mimmileijona halusi maalia, mutta ei sitä ikinä saanut. Vahinko kävi kyllä omaan päähän, ja tehtiin harvinainen oma maalikin. Käsivirheistä olisi voinut vapareita saada ja kuitata mutta eipäs tänään ollut sellainen päivä.

Toinen peli oli TiPSiä vastaan, jossa oltiin ensimmäinen vitonen alakynnessä ja sitten alkoi myllytys. TiPSillä yksi äärettömän kova toppari ja hyvä veskari. Paikat olivat selkeästi jellonalle, ylärimaa myöten, mutta kävi se kuuluisa uinahdus lopulla ja yksi rysä pääsi omiin.

Viikonlopun onnistujia oli ehdottomasti Melissa 4 maalin kera, Lottis pari maalia ja loppuaika puolustuksessa. Eerika veti vahvaa tuloa keskikentällä ja Kiia veti loistavan viimeisen geimin. Jonna ja Nea vetivät veskan hommat hyvin, Nea oli Ipaa vastaan aivan liekeissä puolustuksessa. AG perinteisen vahva peli-ilollaan. Liina, Elsa ja päivän pääpelaaja Roosa olivat myös hyvällä liikkeellä mukana.

ONNEA PRONSSISTA, mitaliputki sai jatkoa!

Perjantaina jatketaan Wapun jälkeen sarjapeleillä, Leksa käy sitä ennen marssimassa torilla!

 
logot_01logot_02logot_03logot_04logo_03logo_04logo_05logo_06 logot_01logot_02logot_03logot_04logo_03logo_04logo_05logo_06 logot_01logot_02logot_03logot_04logo_03logo_04logo_05logo_06