mankkaa-logo-osoitteella
plantagen_03

liity-seuraamme

 

liity-kannatusjaseneksi

 

Joukkue-uutiset

28 huhtikuu 2013, 18.23
Mimmileijonat
Hyvä oli keli ja niin oli pelitkin. Pienestä on jalkapallo kiinni, se tuli taas todistettua. Mimmileijona oli huomattavasti pirteämmällä jalalla liikkeellä kuin eilen jolloin jo mitali varmistettiin. Nyt tuli vastaan
27 huhtikuu 2013, 23.32
Mimmileijonat
Perjantaina alkoi 2. Tason sarja HJK:n vieraana. Hieman loukkaantumisista kärsittiin, samoin oli Klubilla hieman vajausta, mutta hoidettiin homma himaan kuitenkin selkeästi. Alissa veti ensimmäisellä minuutilla huikean
14 huhtikuu 2013, 13.37
Mimmileijonat
Ja taas on kevätkausi alkanut. Ensimmäinen ulkoturnaus oli tosia-asia, ja Jellona matkasi Veikkolaan pelaamaan kauden ensimmäistä ulkoturneeta. Turnaus alkoi mielenkiintoisella vastustajalla, ja 10 minuuttia pelattuaan, oli
15 helmikuu 2013, 19.15
Mimmileijonat
Leijonalla on flunssa. Sen verta oli puolikuntoinen ote alussa Leijonalla. Peli ei sentään ollut aivan umpisurkeaa, ja fudiksen näköistä. Mutta kyllä oli sen verta uninen vastustajakin, joka otti toki revanssin viime
10 helmikuu 2013, 01.29
Mimmileijonat
Ja tuomisina kotiin kaksi päänahkaa erittäin kovalta porukalta eli LPS:ltä, heti ensivisiitiltä Suomen jalkapallon ykkösharjoituspaikasta. LPS vietti leiriä Eerikkilässä ja oli kutsunut kahden joukkueen voimin Leijonat

fc89_logo

FC Kasiysi Espoo ry on yli tuhannen jäsenen aktiivinen, kannustava ja kehittyvä jalkapallon erikoisseura. Nimemme juontaa vuosiluvusta 1989. Tuolloin kaksi paikallista seuraa, Karakallion Pallo ja Jupperin Urheilijat-58, päättivät yhdistää resurssinsa, ja perustaa FC Kasiysin työnsä jatkajiksi. 
FC Kasiysi on junioritoimintaan keskittyvä kasvattajaseura. Jäsenmäärältään se kuuluu Suomen suurimpien seurojen joukkoon.


Kasiysin tavoitteena on tarjota hyvä harrastusympäristö nuorille jalkapalloilijoille ja heidän vanhemmilleen. Seuralla on päätoiminen seuratoimenjohtaja, valmennuspäällikkö sekä toimistosihteeri. Seura on osakkaana Espoon Jalkapalloilun Tuki Oy:ssä, joka hallinnoi tekonurmipohjaista, lämmitettyä Myntinsyrjän jalkapallohallia.

 

Jäsenistömme pääosa on 6-15-vuotiaita tyttöjä ja poikia. Harrastus alkaa jalkapallokoulusta, josta siirrytään aluejoukkueisiin ja D-juniori-iässä tavoite- tai haastejoukkueisiin. Aktiivisimmille pelaajille tien eteenpäin tarjoaa yhteistyö FC Espoon kanssa.

Suurin osa Kasiysin yli neljästäkymmenestä joukkueesta toimii Espoossa, Turunväylän, Kehä III:n ja Vihdintien välisellä alueella.

 

F.C. Kasiysi Espoo ry.  

Lähdepurontie 1  

02720 ESPOO

p.09-5481089  

fckasiysiespoo@fckasiysiespoo.net


 
logot_01logot_02logot_03logot_04logo_03logo_04logo_05logo_06 logot_01logot_02logot_03logot_04logo_03logo_04logo_05logo_06 logot_01logot_02logot_03logot_04logo_03logo_04logo_05logo_06