mankkaa-logo-osoitteella
plantagen_03

liity-seuraamme

 

liity-kannatusjaseneksi

 

Joukkue-uutiset

28 huhtikuu 2013, 18.23
Mimmileijonat
Hyvä oli keli ja niin oli pelitkin. Pienestä on jalkapallo kiinni, se tuli taas todistettua. Mimmileijona oli huomattavasti pirteämmällä jalalla liikkeellä kuin eilen jolloin jo mitali varmistettiin. Nyt tuli vastaan
27 huhtikuu 2013, 23.32
Mimmileijonat
Perjantaina alkoi 2. Tason sarja HJK:n vieraana. Hieman loukkaantumisista kärsittiin, samoin oli Klubilla hieman vajausta, mutta hoidettiin homma himaan kuitenkin selkeästi. Alissa veti ensimmäisellä minuutilla huikean
14 huhtikuu 2013, 13.37
Mimmileijonat
Ja taas on kevätkausi alkanut. Ensimmäinen ulkoturnaus oli tosia-asia, ja Jellona matkasi Veikkolaan pelaamaan kauden ensimmäistä ulkoturneeta. Turnaus alkoi mielenkiintoisella vastustajalla, ja 10 minuuttia pelattuaan, oli
15 helmikuu 2013, 19.15
Mimmileijonat
Leijonalla on flunssa. Sen verta oli puolikuntoinen ote alussa Leijonalla. Peli ei sentään ollut aivan umpisurkeaa, ja fudiksen näköistä. Mutta kyllä oli sen verta uninen vastustajakin, joka otti toki revanssin viime
10 helmikuu 2013, 01.29
Mimmileijonat
Ja tuomisina kotiin kaksi päänahkaa erittäin kovalta porukalta eli LPS:ltä, heti ensivisiitiltä Suomen jalkapallon ykkösharjoituspaikasta. LPS vietti leiriä Eerikkilässä ja oli kutsunut kahden joukkueen voimin Leijonat

       

 

 

Seuran taitokilpailut
04.09.2012 09:29

Seuran syksyn taitokilpailut pidetään 27.-28.10.2012 Laaksolahden jalkapalloarenassa.

Lue lisää >>
 
Iltapäivätoiminta jatkuu
17.08.2012 15:30

Iltapäivätoiminta jatkuu taas tuttuun tapaan Laaksolahden hallilla tiistaisin ja torstaisin

klo 16.00-17.00. Tervetuloa kaikki 98-04 syntyneet kehittämään omia futistaitoja!

 
FC Espoo Camp keräsi kasvattajaseurojen pelaajat yhteen
13.08.2012 11:18

FC Espoon ensimmäinen kesäleiri täytti odotukset.

Lue lisää >>
 
Jalkapallokoulun kesäloma
13.06.2012 07:51

Viimeiset harjoitukset ennen taukoa on ensi viikon tiistaina 19.6!!!

 

Jatkamme loman jälkeen 7.8. Sama paikka ja sama aika eli Laaksolahden ulkotekonurmella klo 18.00-19.00.

 
Jukka Kivisestä Kasiysin toiminnanjohtaja
31.05.2012 20:13

Seuravalmentajaksi syksyllä 2011 tullut Jukka Kivinen on nimitetty FC Kasiysin toiminnanjohtajaksi.

Lue lisää >>
 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >> pikaluotto uusi


Sivu 7 / 11
Uutisarkisto >>
logot_01logot_02logot_03logot_04logo_03logo_04logo_05logo_06 logot_01logot_02logot_03logot_04logo_03logo_04logo_05logo_06 logot_01logot_02logot_03logot_04logo_03logo_04logo_05logo_06